Things change. Sometimes I love it, sometimes I hate it.

En ookkaa vähään aikaan bloggaillu tänne. Johtuu ehkä siitä, et mul on ollu tosi paljon kaikkea menoa ja tekemistä ja kaverijuttuja ni en oo ehtiny erityisemmin ajatella.

Viime viikolla psykologilla mun piti täyttää sellanen syömishäiriökaavake + nyt mun pitää kirjata parina päivänä syömisiä ylös. Tiiän ettei mulla oo syömishäiriötä, ei voi olla, ei mulla oo niin suurta itsekuria aina ja painan näin paljon. En oo saanu viel kertaakaan aikaseks noit syömisiä merkitä, mut pitäis varmaan. 

Oon aina tosi onnellinen mun läheisten puolesta, kun niille tapahtuu jotain hyvää. Jos mulle itselleni tapahtuu jotain hyvää, niin en osaa nauttia siitä koska ajattelen vaan kaikkia muita huonoja asioita ja ärsyynnyn pienehköistä asioista ja ne pilaa sellaset hyvät päivät. Haluun muutosta tähän nyt kiiitos. 

En malta odottaa lukion alkamista. Moni odottaa kesälomaa, mä taas enemmän ens syksyä. Tapaan ihan uudet ihmiset ja alkaa uus vaihe elämässä. Mun koulu on pääosin ihan kamala paikka, joten pääsen tostaki eroon, koska oon ollu samassa koulussa 9 vuotta. 

Täl hetkellä en jaksa moniakaan mun kavereita. En tiiä mikä mua vaivaa, mutten vaan kykene olemaan seurallinen niille. Mulla on ehkä 2 kaveria kenen kanssa haluun nyt olla, toinen lähti just matkalle ja toisen luokse meen tänään yöksi. Sitten mun perhettä kyllä jaksan + veljen tyttöystävää ja kavereita eli periaatteessa viihdyn nyt ihan hyvin kotona. 

Nyt kun on hiihtoloma, niin mulla ei oo harkkoja eikä tuu selkeitä syömisrytmejä, huoh. Tottakai rakastan aina lomia, mutta ne myös vaikeuttaa vähän laihtumista. Ainakin meen tällä viikolla salille heti kun mahdollista. Ja loman jälkeen aika pian tuleekin lisää harkkoja joten sitä odotellessa :).

Ja hei olis kiva jos kommentoisitte tällasta asiaa eli tykkäisittekö enemmän tällasista postauksista missä kerron vähän monista asioista vai sellaisista missä kerron yhdestä asiasta enemmän? 

Just make me fall in love

Nyt haluun kirjottaa vähän eri asioista kuin jokapäiväsestä elämästä. Nimittäin mun tulevaisuudesta ja unelmista. Eli oon aina ollut sellanen, että mulla on suuret haaveet. Ne tietenki muuttuu ajan kuluessa, toiset unohtuu ja lisää tulee, mutta on silti sellaset tietyt, jotka on ollu pienestä pitäen. Nää on mulle sellasia asioita, joiden toteutumiseen yritän aina uskoa, vaikka välillä tuntuu etten ikinä voi saavuttaa niistä yhtäkään. Haluan todistaa muille, etten oo pelkästään tämä mikä oon nyt, vaan että voin tehdä joskus jotain hienoa kuten toteuttaa ihania unelmia. Ja ennen kaikkea, en haluu tuottaa itelleni pettymystä, ettei mikään näistä kävis toteen ja jäisin elämään keskivertoelämää loppuiäkseni.

Yks tärkeimmistä on se, että voisin muuttaa ulkomaille. Tiedän, että voisin myös matkustella ja sitäkin haluan tehdä, koska en oo koskaan päässyt Ruotsia kauemmas perheen vuoksi. Kuitenki se että pääsisin kokonaan pois tästä maailmasta mikä tässä maassa pyörii, ois jotain niin hienoa. Enhän mä enää mitenkään vihaa Suomea, mutta varsinkin Englanti ja Irlanti houkuttelee kovasti ja näin on tehnyt jo pitkään. 

Sitten yks on sellanen tosi yllättävä eli haluan olla tanssija. Sitäkin työtä tekisin kaikkein mieluiten ulkomailla. Tää haave on tositositosi vaikeasti saavutettavissa ja tie on rankka ja jos oon rehellinen niin oon usein itkeny sen vuoksi, etten usko musta koskaan tulevan tarpeeks hyvää tanssijaa. Kuitenkin jatkan yrittämistä niin kauan kuin voin ja motivaatiota kyllä todennäköisesti riittää pitkälle. 

Sitten haluan löytää ihanan kumppanin vierelle. Oon elämässäni kyllä rakastanut ihmisiä, mutten oo koskaan ollut tosi rakastunut. Mikään näistä tyhmistä suhteenpoikasista ei oo toiminut, enkä vois kuvitella yhdenkään tuntemani pojan kanssa olevan yhdessä. En tiiä, oonko liian vaativa, mut enhän mä voi olla onnellinen, jos mulla on täysin vääränlainen ihminen vierellä. Eli periaatteessa unelmana olisi rakastua.

Sitten haluan lapsia. Monet mun tuntemat sanoo tän ikäsenä, ettei koskaan halua lapsia. Ehkä niiden mieli muuttuu vielä, ehkä ei. Itse oon kuitenkin halunnut omia lapsia siitä asti ku oon 1-vuotiaana leikkinyt ekalla nukellani. En osais kuvitella olevani aikuinen, ellei mulla olis omaa perhettä. Mieluiten mulla ja miehelläni olis kolme lasta ja asuttais pienessä, söpössä puutalossa meren rannalla vaikka sitten siellä Irlannissa :D. Mun lapset sais harrastaa sitä mitä ne haluaa ja leikkiä ulkona ja kasvattaisin ne maailman suvaitsevaisimmiksi ihmisiksi, jotta maailmasta löytyisi lisää sellaisia. Sitten perheen kanssa vietettäis varsinkin viikonloppusin kivaa aikaa yhdessä ja yittäisin olla paras mahdollinen vanhempi.

Tää on ehkä vähän erikoisempi toive. Haluaisin vaikuttaa moneen maailman ongelmaan. Aiheita löytyy niin paljon etten nyt kaikkea edes muista, mutta ihan rasismista kiusaamiseen ja homofobiasta ulkonäköpaineisiin ja kehitysmaiden ja sairaiden auttamista ja kaikenlaista. En tiedä millä tavoin tää ois mahdollista, muuta kun pitämällä puheita ja kertomalla ihmisille asioista. Tosin ketään ei koskaan melkeen kiinnosta mitä mulla on sanottavana, joten en tiiä miten voisin itse ainakaan saada tarpeeksi vaikutusvaltaa.

Sellasia siis ainakin. Nää on aika vaikeasti saavutettavissa olevia, mutta uskoisin ja toivoisin ainakin osan voivan tapahtua. Itsehän oon monista vastuussa, mutta ei elämää voi kauheasti ohjailla, koska tapahtuu paljon odottamatonta, eikä mitään voi suunnitella. Lisäksi yleensä asiat ei mene niinkuin toivoisi tai odottaisi, mutta loppujen lopuksi ne päätyvätkin jollain tapaa paremmin kuin olisi kuvitellut. 

Olipas siinä romaani :D. Ajattelin, että vähän vaihtelua ikuisiin angsti- ja laihdutuspostauksiin.

Can we take the same road, two days in the same clothes

En jaksa enää. En oo luovuttamassa, mut oon väsynyt kaikkeen. Miksei paino mee alaspäin vaan näyttää sadoissa grammoissa jopa isompaa lukemaa kuin eilen. Onneks arkipäivisin pystyn yleensä helpommin olemaan syömättä. Tekee mieli itkeä ku poistuu vaa'alta. 

Tein tänään jotain, minkä moni muu varmaan tuomitsis ja varmaan pidätte mua tyhmänä, mut ehkä mä oon. Eli meillä oli parin kaverin kanssa sellanen sopimus että vielä tän vimpan vuoden aikana nykysessä koulussa ollaan joku päivä koulussa kännissä. Suunniteltii et se ois joskus keväällä, mutta tänää aamulla mun kaverilla oliki viinapullo laukussa ja arvatkaas miten kävi....Luulin et ois ollu tosi hauskaa, mut oikeestaan mul oli silti joku supervitutus ja paha olo ja meinasin vaa nukahdella oppitunneilla...no ollaanpahan kokemusta rikkaampia :D. 

Tänään vielä harkat eli siinä hiukan kulutusta ja koitan syödä mahdollisimman vähän loppupäivänäkin, kai se paino tästä tippuu hitaasti mutta varmasti. Mulla ei ainakaan oo sellasta ongelmaa, että söisin herkkuja, koska ei niitä oikeestaan tee ollenkaan edes mieli. Enemmänkin tulee syötyä leipää ja sellasta, mistä voisin varmasti vähentää. 

too far from perfect

Oivoi, painoa tullu pikkasen takasin :(

No tänään en ainakaan oo syöny vielä yhtään mitään ja kello on kolme että toivottavasti huomenna ois parempia lukuja vaa'alla. En vaan jaksa enää kattoo peiliin ja vihata jokaista osaa itessäni. Varsinkin ku mun kaverit on niin täydellisiä kaikinpuolin. Mut kyllä mäki joskus vielä paremmalta näytän! Ja voin kuvitella miten ihanaa olla taas niin kevyt, sit on sellanen paljon parempi tunnekkin. 

Tää tyttö tässä eli Ariana Grande on ollu yks mun suurimmist inspiraatioista laihduttamiseen :)