I wanna drink until I ache, I wanna make a big mistake, I want blood guts and angel cake, I'm gonna puke it anyway

Tässä muutama _puolikas_ kuva itsestäni, saatte ehkä hiukan käsitystä mun koosta ja ehkä vähän myös mun tyylistä. :D

En tiiä mikä mua oikeen vaivaa. No okei, moni asia, mut en silti ymmärrä. Kun on koulussa tai ulkona kavereiden kanssa niin nauran koko ajan kaikkea ja pidän hauskaa. Sitten kun pääsen kotiin, niin saatan yhtäkkiä murtua kokonaan. Heti kun kukaan ei näe ja en tiiä mistä johtuu. Kyllä mun kaverit tietää osasta mun ongemista, mutta en varmaan sitte haluu ajatella sellasia niiden seurassa vaan lykkään ne johonki syrjään. Ja sitten kotiin tullessa kaikki kaatuu päälle. 

Tänään tuli myös semmonen raportti/yhteenveto/mikäonkaan sieltä uudesta psykologipaikasta, jossa nyt alotin käymään, kun noi koulupsykologi ja koululääkäri ei osannu oikeella tavalla auttaa. Vituttaa kun jotkut asiat siinä ei pidä paikkaansa, tottakai osa, mutta sitten joko vähätellään tai suurennellaan mun ongelmia yms. 

No tänään en jaksa kirjottaa sellasia pitkiä romaaneita, joten jätän tän tähän. Kiitos kuitenkin kaikille uusille lukijoille, ajattelin ettei kukaan mun juttuja jaksaisi lukea :) 

See how I'm smiling, doesn't that mean I'm happy?

Mulle on sanottu että on kivaa kun voin nykyään paljon paremmin kuin syksyllä. Joo kyllä mä paremmin voin, mut edelleen mul tulee samankaltasia tunteita aika usein ja pelkään et joudun takasin siihen pisteeseen et on tutkittava tarkemmin masennusta yms. Jos hymyilen ja nauran pitkin päivää, ei se aina tarkota että oon onnellinen ja mulla on asiat hyvin. Onhan osa hyvin, kuten jotkut kaverisuhteet yms, mutta moni asia on taas paljon huonommin kuin vaikka syksyllä.

Oon täl hetkellä tosi ristiriitanen mun tunteiden kanssa. Mun päivät kuluu lähes koko ajan tehden jotain eli ehdin vain käydä koulussa ja sitten eilen oli nykäriharkat ja tänään jazzharkat ja huomenna meen koulun jälkeen salille ja torstaina harkat jne. Siksi en ehi kauheesti miettimään asioita, mut heti ku ajattelen niin tulee taas sellanen olo et ei tästä tuu mitään.

Eniten johtuu siitä, että kaipaan aina mennyttä aikaa. Koko viimesyksyn ja tän talven ajan oon vaan halunnut palata viime heinä-elokuuhun, koska ne reilut pari kuukautta oli mun elämän parasta aikaa ikinä. Tapasin tosi paljon uusia ihania ihmisiä ja elin mun elämää täysillä ja tottakai eräs herra oli siinä aika suuresti osallisena, mut musta tuntuu et jos hänestä alan jotain kertomaan niin tulee todella pitkä story että ehkä sen voisi joskus tehdä erillisenä postauksena.

En kestä tätä mun kateuden määrää. En oo koskaan ollu kateellinen ihminen, paitsi nyt. Nykyharkoissa meillä on yks mun ikänen tyttö joka osaa kaiken täydellisesti ja oon tottunut olemaan tanssissa paras koska oon 98-97- porukassa ja ite oon siellä toisiks vanhin eli siksi myös vähän ehkä edellä muita(tosin nyt ehkä vaihdan sellaseen ryhmään missä ois 95-92-syntyneitä yhen toisen mun ikäsen kanssa). Sit oon kateellinen mun parhaalle kaverille vaikka se on mulle rakkain asia koko maailmassa, mut se on niin täydellinen. Se on ihanan laiha ja pieni ja kaunis ja täydellinen. Nää oli nyt pari esimerkkiä.

Mun äiti tänään valitti siitä, että mulla on tosi negatiivinen ajattelutapa itsestäni kun kerran yks mun psykologeistakin sanoi niin. Minkäs mä sille voin että oon tällanen? En vaan voi uskoo et joku vois pitää musta, koska oon ärsyttävä enkä oo kaunis yms. Ja vituttaa kun teen virheitä sellasissa asioissa missä oon oikeesti hyvä. Jos mulla menee matikan koe huonosti ni ei mitään väliä, koska sitä en vaan yksinkertasesti osaa. Jos taas mokaan paljon tanssitunnilla tai oon tehny jonkun englannin tehtävän väärin, niin harmittaa ihan liian paljon. 

Tää yllä oleva kuva kuvaa mua joskus aika paljon. Ennen olin sellanen, että yritin aina etsiä hyvät puolet kaikesta, mut nyt ei vaan onnistu eikä jaksa. Kaikki aina käskee mun ajatella positiivisemmin, mut jumalauta, eläkää päivä minuna ja koittakaapa sit sanoo uudestaan, ei ole niin helppoa.

Nyt tosta mun painonpudotuksesta, niin en oo kyllä käynyt vaa'alla, koska haluun kattoa sen aamupainona enkä oo ehtinyt/uskaltanut. Kuitenkin kaloreita laskin tossa pari päivää ja jäi ne silleen suurinpiirtein huolimattomasti laskettuna ainakin alle 1000:n. Lisäks mun liikkumiset on ollu just eilen ja tänään harkat + eilinen koululiikunta ja huomenna taas sali. Kyl tää pian saa enemmänki tulosta tuottaa!

I still want to drown whenever you leave, please teach me gently how to breathe

55kg. Kyllä, sen verran painan nyt. Tavotteena ois tällä hetkellä 49kg. Eli 6kg voisin lahjottaa jonnekkin.

Harrastan siis tanssia. Tällä hetkellä jazz, nyky ja show. Eli tarvitsen tottakai myös paljon lihaksia liikkeiden tekemiseen. Hankaloittaa tota ihannepainon saavuttamista jonkin verran. Toisaalta yli puolet mun tanssiryhmässä on tosi laihoja eli sieltäki tulee itselle paineita. Tosin sitten ku tehdään jotain hyppyjä tai piruetteja yms niin kyllähän siinä huomaa että pystyn parempaan kuin ne ihan tikut.

Tänään oon laskenut kaloreita, mitä en yleensä tee, koska se on esim. koulussa vaikeeta. Tähän mennessä tullut noin 400 kcal. En oikeen tiiä miten paljon pitäis tulla, koska liikun paljon ja kulutan, eli en voi mennä millään nestelinjalla. Lisäksi jos syön tosi vähän kaloreita, myös lihakset surkastuu helposti, mikä taas tekee musta heikomman tanssijan. Melko vituttava tilanne.

Koulussa en voi olla oppitunneilla, jos on kauhea nälkä, koska mullahan on siis kaikki oppivaikeudet ja saattaa ahdistaa ja keskittyminen jossain ihan perseessä ja näin pois päin niin se siitä vielä puuttuis, joten sillon on pakko syödä jotain aamuisin. Viikonloppusin kuitenki joskus koitan olla syömättä ja juoda paljon vettä, mut eihän tollasesta satunnaisesta syömättömyydestä mitään laihtumista koidu.

Oksentaminen. Hyvin usein nykyään syömisen jälkeen, menen vessaan ja yritän oksentaa. Oikeesti tahattomasti oksennan tositosi harvoin ja sekin on sitten alkoholin takia. Eli mulle ei oo kauheen helppoa oksentaa ja saan tulemaan ylös vaan ihan pienen määrän syötyä ruokaa. Kuitenkin syömisen jälkeen saattaa automaattisesti joskus nousta myös pieni määrä ruokaa ylös sen takia kun oon yrittänyt viime aikoina usein oksentaa. 

Ennen oon aina ollut suurimman osan ajasta ihan tyytyväinen painooni, koska oon kuitenki ajatellut että mulla on tissit ja perse, niin mikäs siinä jos painan jotain 53-56kg. Nyt kuitenkin mua ällöttää, vituttaa ja ahdistaa kattoa kaikkea tätä ylimäärästä mitä mulla on. Johtuu ehkä siitä, että monet mun kaverit on tosi laihoja ja mun kahdella kaikkein läheisimmistä parhaista kavereista on syömishäiriö, toisella anoreksia ja toisella bulimia. Eli ehkä tulee sen vuoksi itsellekkin paineita.

Selvennykseksi: en siis halua syömishäiriötä! Haluan vain laihtua. Ei mua haittais jos menis lievän alipainon puolelle, mut en haluu sairastua syömishäiriöön, koska se olis ihan liikaa mun tilanteessa. Tiedän vaan, että kun oon joku vuos sitten ollut laihempi niin sillon oli paljon parempi fiilis enkä vihannu itteäni niin kauheesti. Ja jos tai kun nyt pääsen siitäkin alempaan painoon, niin varmasti pidän itsestäni enemmän, se on tässä tärkeintä.

Liikun siis aika usein, tai no tällä hetkellä mulla on harkkoja 3 kertaa viikossa, mut tossa helmi-maaliskuun vaihteessa niitä alkaa olla 5-6 kertaa viikossa. Lisäksi liikun aika paljon kävellen kun lähden ulos tai kavereiden luo ja käyn salilla, mikä kyllä tapahtuu aika satunnaisesti, mutta esim. edellispäivänä treenasin salilla. Plus mitä nyt koululiikunnoista tulee.

Aion varmaan jatkossakin päivitellä painon putoamisesta. Nyt mulla on kuitenkin melko varmaa, että se paino lähtee, koska millonkaan aiemmin en oo varsinaisesti halunnu laihtua, muuta ku ehkä päivän verran ja sen jälkeen se on ollu mulle ihan sama. Nyt kuitenki haluun tätä oikeesti ja oon halunnut jo sen verran pitkään, että en usko motivaation ihan heti heikkenevän.

♥

You've spent a lifetime stuck in silence afraid you'll say something wrong

Oon siis Crystal, 15, ysiluokalla.

Eli alotan nyt tän blogin, minne kerron asioita itsestäni joita kukaan ei musta tiedä. Oon bloggaillu nelisen vuotta, mutta ne on aina ollut jotain täysin omilla kuvilla varusteltuja melko pinnallisia blogeja ja nyt halusin periaatteessa anonyyminä kirjottaa tällasta, jostai ei saa selville kuka varsinaisesti olen. 

Eli sellasta mitkä vaikeuttaa mun elämää melko paljon niin mulla on ahdistuneisuus/paniikkihäiriö. Eli saan paniikkikohtauksia esimerkiksi kauppakeskuksissa ja joskus koulussa ja sitä rataa. Myös on tutkittu masennusta, mutta se on ehkä enemmän menneisyydessä ainakin tällä hetkellä voin hieman paremmin. Nyt myös katsotaan mahdollista tarkkaavaisuushäiriötä kouluvaikeuksien ja muun sellaisen perusteella. 

Multa löytyy kyllä ihania kavereita ja perhe. Tosin perheessäkään ei aina oo kaikki kovin hyvin, koska on paljon sairauksia ja masentuneisuutta ollut ja jonkin verran alkoholiongelmia ja vaikka mitä on tapahtunut varsinkin viimesen 5 vuoden aikana. Kaverit mulla vaihtuu jatkuvasti eli en yleensä liiku samojen ihmisten kanssa muuta kun noin muutaman kuukauden ja sitten taas uudet porukat. On se joskus ihan kivaa, kun tapaa jatkuvasti uusia ihmisiä, mutta kuitenki myös melko rankkaa, kun on vaan muutama sellainen pitkäaikainen ystävä. 

Sitten tässä on nyt syksyn ja talven aikana aika paljon noita mieshuolia ollut. Eli en oikeestaan koskaan oo seurustellu paria kuukautta pidempään, eikä sekään mikään hyvä tai vakava suhde ollut. Kuitenkin yhden pojan kanssa oli tässä pitkään sellasta on-off-juttua ja nyt en enää edes tiedä mikä tilanne on. Myös tuli syksyn aikana noita yhden illan juttuja harrastettua, joista en oo millään tapaa ylpeä ja niitä kadun kyllä monesta syystä tosi paljon.

Sitten mulla on jonkinlainen unihäiriö, etten pysty nukahtamaan. Mulle on siihen sellasia lisähormonipillereitä, joiden määrää just lisättiin ja jos ei sekään määrä riitä niin pitää siirtyä vahvempiin lääkkeisiin, mutta mielellään en söisi enempää sellasia lääkkeitä.

Nyt mulla on parhaillaan menossa laihdutuskuuri, koska oon kyllästynyt katsomaan itseäni peilistä tällaisena. Mulla on ollut melko huono iho ja nyt oon sen taas saanut hyväksi ja haluun nyt myös kropan, koska se on joskus ollut parempi ja on vaan päässyt vähän ruostumaan. 

Mitäs vielä sellasta mitä ei musta tiedetä....no ainakin että käytän alkoholia vähän turhankin usein eli noin 2-4 kertaa kuussa tulee juotua, mikä ei tietenkään oo hyvä juttu, mut sellasta vaan pääsee tapahtumaan. 

Ja tota yks asia mitä en oikeestaan itsekään ihan täysin ymmärrä, mut oon päässy tästä aika hyvin eroon, eli viiltelystä. Joskus 13-vuotiaana tein tätä ihan liian usein, koska sillon oli aika vaikeeta ja se oli siihen aikaan mun tapa purkaa se.

No tässä nyt jonkin verran alkuun tällaisia asioita mitä tuli mieleen, tuun sitten jatkossa kertomaan lisää varmaan näistä ja myös muista vastaavista asioista. 

♥