55kg. Kyllä, sen verran painan nyt. Tavotteena ois tällä hetkellä 49kg. Eli 6kg voisin lahjottaa jonnekkin.
Harrastan siis tanssia. Tällä hetkellä jazz, nyky ja show. Eli tarvitsen tottakai myös paljon lihaksia liikkeiden tekemiseen. Hankaloittaa tota ihannepainon saavuttamista jonkin verran. Toisaalta yli puolet mun tanssiryhmässä on tosi laihoja eli sieltäki tulee itselle paineita. Tosin sitten ku tehdään jotain hyppyjä tai piruetteja yms niin kyllähän siinä huomaa että pystyn parempaan kuin ne ihan tikut.
Tänään oon laskenut kaloreita, mitä en yleensä tee, koska se on esim. koulussa vaikeeta. Tähän mennessä tullut noin 400 kcal. En oikeen tiiä miten paljon pitäis tulla, koska liikun paljon ja kulutan, eli en voi mennä millään nestelinjalla. Lisäksi jos syön tosi vähän kaloreita, myös lihakset surkastuu helposti, mikä taas tekee musta heikomman tanssijan. Melko vituttava tilanne.
Koulussa en voi olla oppitunneilla, jos on kauhea nälkä, koska mullahan on siis kaikki oppivaikeudet ja saattaa ahdistaa ja keskittyminen jossain ihan perseessä ja näin pois päin niin se siitä vielä puuttuis, joten sillon on pakko syödä jotain aamuisin. Viikonloppusin kuitenki joskus koitan olla syömättä ja juoda paljon vettä, mut eihän tollasesta satunnaisesta syömättömyydestä mitään laihtumista koidu.
Oksentaminen. Hyvin usein nykyään syömisen jälkeen, menen vessaan ja yritän oksentaa. Oikeesti tahattomasti oksennan tositosi harvoin ja sekin on sitten alkoholin takia. Eli mulle ei oo kauheen helppoa oksentaa ja saan tulemaan ylös vaan ihan pienen määrän syötyä ruokaa. Kuitenkin syömisen jälkeen saattaa automaattisesti joskus nousta myös pieni määrä ruokaa ylös sen takia kun oon yrittänyt viime aikoina usein oksentaa.
Ennen oon aina ollut suurimman osan ajasta ihan tyytyväinen painooni, koska oon kuitenki ajatellut että mulla on tissit ja perse, niin mikäs siinä jos painan jotain 53-56kg. Nyt kuitenkin mua ällöttää, vituttaa ja ahdistaa kattoa kaikkea tätä ylimäärästä mitä mulla on. Johtuu ehkä siitä, että monet mun kaverit on tosi laihoja ja mun kahdella kaikkein läheisimmistä parhaista kavereista on syömishäiriö, toisella anoreksia ja toisella bulimia. Eli ehkä tulee sen vuoksi itsellekkin paineita.
Selvennykseksi: en siis halua syömishäiriötä! Haluan vain laihtua. Ei mua haittais jos menis lievän alipainon puolelle, mut en haluu sairastua syömishäiriöön, koska se olis ihan liikaa mun tilanteessa. Tiedän vaan, että kun oon joku vuos sitten ollut laihempi niin sillon oli paljon parempi fiilis enkä vihannu itteäni niin kauheesti. Ja jos tai kun nyt pääsen siitäkin alempaan painoon, niin varmasti pidän itsestäni enemmän, se on tässä tärkeintä.
Liikun siis aika usein, tai no tällä hetkellä mulla on harkkoja 3 kertaa viikossa, mut tossa helmi-maaliskuun vaihteessa niitä alkaa olla 5-6 kertaa viikossa. Lisäksi liikun aika paljon kävellen kun lähden ulos tai kavereiden luo ja käyn salilla, mikä kyllä tapahtuu aika satunnaisesti, mutta esim. edellispäivänä treenasin salilla. Plus mitä nyt koululiikunnoista tulee.
Aion varmaan jatkossakin päivitellä painon putoamisesta. Nyt mulla on kuitenkin melko varmaa, että se paino lähtee, koska millonkaan aiemmin en oo varsinaisesti halunnu laihtua, muuta ku ehkä päivän verran ja sen jälkeen se on ollu mulle ihan sama. Nyt kuitenki haluun tätä oikeesti ja oon halunnut jo sen verran pitkään, että en usko motivaation ihan heti heikkenevän.
♥
Kiva blogi, liityin lukijaks :)
VastaaPoistawww.picturebeauty-aino.blogspot.com
Kiitti paljon :)
VastaaPoistatäst uus lukija lisää :)!
VastaaPoistajee kiitos :)
Poistasamoin :)
VastaaPoista