It sucks cause I was getting better and now I'm not

Vähän taas ajatuksenvirta tyyppistä tekstiä tulossa.

Apua mistäs alottais, mul on tänäsyksynä tapahtunu taas miljoona asiaa. Tuntuu et koko ajan mennään alamäkee. On tässä paljon hauskoja päiviäkin ehtiny olla, mutta aika paljon draamaa ja ahdistusta jne. Koulun kanssa ollu tietysti paljon ongelmia, jonkin verran paniikkihäiriötä, miesongelmia (ja myös nais..), kavereiden kanssa riitoja ja etääntymistä ja vaikka mitä.

Täl hetkellä kuitenkin isoin huolenaihe on mun perheen mahdollinen hajoaminen. Joko mun iskä muuttaa yksin tai joudutaan muuttamaan mukana. Ja isoveli muuttaa omaan kotiin. Mut en voi lähteä täältä, koska täällä on kaikki kaverit ja lukio kesken, enkä haluu muuttaa kaupungista sellaseen paikkaan mis on vaan 7000 asukasta, ois liian erilaista :( Enkä voi yksinkään kuulemma vielä asua.

Sitten must tuntuu et monien kaverien kanssa ei tuu nähty enää vapaa-ajalla muuta ku ehkä joskus kerran kuukaudessa, paitsi sit on kaks sellasta kenen kanssa nähään joka viikko ja ne on molemmat lähdössä vaihtoon ens kesänä ja en tiiä miten tuun pärjäämään vuoden ilman niitä.

Nyt alotin taas pitkästä aikaa tiukemman ruokavalion, en jaksa enää kattoa itteeni tän näkösenä ja ku katon jotai kuvia viimetalvelta, joissa oon paljon pienempi niin se motivoi huimasti. Hyvin on lähteny käyntiin. Tällä kertaa tosin päätin, etten aio punnita itteäni tuhat kertaa viikossa, koska se masentaa liikaa. Ja lisäks en ainakaan toistaseks jaksa laskee kaloreita, koska sekin kävi viimekerralla henkisesti tosi raskaaks.

Sitten tänään oli vielä aikas mukavaa tällasen synkän kauden keskellä ku aamulla herättyäni menin facebookkiin ja näin, että yks ihana poika kenen kanssa meillä oli jotain epämäärästä juttua alkusyksystä onkin nyt parisuhteessa. No ei siinä mitään, se on mulle ihan ok, mut kaiken tän muun lisäks se pisti vähän miettimään.