See how I'm smiling, doesn't that mean I'm happy?

Mulle on sanottu että on kivaa kun voin nykyään paljon paremmin kuin syksyllä. Joo kyllä mä paremmin voin, mut edelleen mul tulee samankaltasia tunteita aika usein ja pelkään et joudun takasin siihen pisteeseen et on tutkittava tarkemmin masennusta yms. Jos hymyilen ja nauran pitkin päivää, ei se aina tarkota että oon onnellinen ja mulla on asiat hyvin. Onhan osa hyvin, kuten jotkut kaverisuhteet yms, mutta moni asia on taas paljon huonommin kuin vaikka syksyllä.

Oon täl hetkellä tosi ristiriitanen mun tunteiden kanssa. Mun päivät kuluu lähes koko ajan tehden jotain eli ehdin vain käydä koulussa ja sitten eilen oli nykäriharkat ja tänään jazzharkat ja huomenna meen koulun jälkeen salille ja torstaina harkat jne. Siksi en ehi kauheesti miettimään asioita, mut heti ku ajattelen niin tulee taas sellanen olo et ei tästä tuu mitään.

Eniten johtuu siitä, että kaipaan aina mennyttä aikaa. Koko viimesyksyn ja tän talven ajan oon vaan halunnut palata viime heinä-elokuuhun, koska ne reilut pari kuukautta oli mun elämän parasta aikaa ikinä. Tapasin tosi paljon uusia ihania ihmisiä ja elin mun elämää täysillä ja tottakai eräs herra oli siinä aika suuresti osallisena, mut musta tuntuu et jos hänestä alan jotain kertomaan niin tulee todella pitkä story että ehkä sen voisi joskus tehdä erillisenä postauksena.

En kestä tätä mun kateuden määrää. En oo koskaan ollu kateellinen ihminen, paitsi nyt. Nykyharkoissa meillä on yks mun ikänen tyttö joka osaa kaiken täydellisesti ja oon tottunut olemaan tanssissa paras koska oon 98-97- porukassa ja ite oon siellä toisiks vanhin eli siksi myös vähän ehkä edellä muita(tosin nyt ehkä vaihdan sellaseen ryhmään missä ois 95-92-syntyneitä yhen toisen mun ikäsen kanssa). Sit oon kateellinen mun parhaalle kaverille vaikka se on mulle rakkain asia koko maailmassa, mut se on niin täydellinen. Se on ihanan laiha ja pieni ja kaunis ja täydellinen. Nää oli nyt pari esimerkkiä.

Mun äiti tänään valitti siitä, että mulla on tosi negatiivinen ajattelutapa itsestäni kun kerran yks mun psykologeistakin sanoi niin. Minkäs mä sille voin että oon tällanen? En vaan voi uskoo et joku vois pitää musta, koska oon ärsyttävä enkä oo kaunis yms. Ja vituttaa kun teen virheitä sellasissa asioissa missä oon oikeesti hyvä. Jos mulla menee matikan koe huonosti ni ei mitään väliä, koska sitä en vaan yksinkertasesti osaa. Jos taas mokaan paljon tanssitunnilla tai oon tehny jonkun englannin tehtävän väärin, niin harmittaa ihan liian paljon. 

Tää yllä oleva kuva kuvaa mua joskus aika paljon. Ennen olin sellanen, että yritin aina etsiä hyvät puolet kaikesta, mut nyt ei vaan onnistu eikä jaksa. Kaikki aina käskee mun ajatella positiivisemmin, mut jumalauta, eläkää päivä minuna ja koittakaapa sit sanoo uudestaan, ei ole niin helppoa.

Nyt tosta mun painonpudotuksesta, niin en oo kyllä käynyt vaa'alla, koska haluun kattoa sen aamupainona enkä oo ehtinyt/uskaltanut. Kuitenkin kaloreita laskin tossa pari päivää ja jäi ne silleen suurinpiirtein huolimattomasti laskettuna ainakin alle 1000:n. Lisäks mun liikkumiset on ollu just eilen ja tänään harkat + eilinen koululiikunta ja huomenna taas sali. Kyl tää pian saa enemmänki tulosta tuottaa!